perjantai 9. elokuuta 2013

Haastevastaus

Riikuska (Arjen pieniä iloja) haastoi minut tekemään tällaisen haastehommelin näiden "monien" ruokapostauksien väliin. 

Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2.Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro, kenet olet valinnut
6. Ei takaisin haastamista


Kerron itsestäni:

1. Leipojaidentiteettini on oikestaan alkanut kasvaa vasta viime vuosien aikana. Neljä vuotta sitten kun pidin ystäväni kanssa yhteistuparit, leivoimme yhdessä syötävät juhliin. Ystäväni, joka on aikaisemmalta ammailtaan kokki, totesti tuona iltana: "Mä en enää ikinä leivo sun kanssa yhtään mitään". Toki meillä oli niin paljon hauskaa, ettei kumpikaan muistele tuparileivonnaisia pahalla.

2. Seuraan jääkiekkoa paljon. Mieheni arvostaa tätä myös kovasti, koska hän rakastaa jääkiekkoa. Lempijoukkueeni on ollut aina Tampereen Ilves, vaikken olekaan vielä edes elänyt kun Ilves on viimeksi voittanut mestaruuden. Lempipelaajani maajoukkueessa (ja vähän muutenkin) on vuodesta 1995 ollut #3 Petteri Nummelin.

3. Täydelliset naiset on paras telkkarisarja. Ikinä. Tästä ei keskustella. Omistan kaikki kahdeksan kautta dvd:llä. Olen nimennyt kamerani ja tietokoneeni myös täykkärihahmojen mukaan. Omistan myös Täydelliset naiset -keittokirjan.

4. Olen tänä kesänä tykästynyt maksimekkoihin. Omistankin niitä nyt yhteensä neljä ja kesällä olen käyttänyt hyvin pitkälti vain maksimekkoja. Niissä on jotain ihanan boheemia ja tykkäänkin vain värikkäistä maksimekoista.

5. Olen hyvä ideoimaan ja aloittamaan juttuja, mutta unohdan ne usein ja monet asiat jäävät kesken. Esimerkkinä tämä blogi, johon julkaisen reseptejä tosi hitaalla tahdilla. Minulla on kirjahyllyssäni kolme kirjamerkillistä kirjaa. Täytynee jatkaa lukemista joskus.

6. Olen Oriflamen myyntikonsultti. Aloitin neljä vuotta sitten, mutta olen itse käyttänyt Oriflamen tuotteita jo melkein kymmenen vuotta. Melkein kaikki asiakkaistani ovat minun laillani opiskelijoita, joten varsinaista tuottoa ei tästä hommata ei pääse tulemaan. Olen kuitenkin ollut täysin tyytyväinen Oriflameen ja päätökseen alkaa itsekin myyjäksi.

7. Tämä on kolmas blogi, jota kirjoitan. Ensimmäinen oli lukioaikana lifestyle-/"muoti"-blogi eli vaatekuvia ja päivästä kertomista. Pidin sitä blogia noin 1½ vuotta. Toinen oli hääblogi, jota pidin noin 5kk. Saa nähdä kuinka kauan saan tähän aikaiseksi kirjoitella.

8. Olen koko ikäni pureskellut kynsiäni ja nyt voin vihdoin sanoa lopettaneeni. Aloitin lopettamisen jo vuosi sitten keväällä, koska halusin häihin kauniit kynnet, mutta häiden jälkeen kesällä sorruin aika monta kertaa. Kesän lopulla olin partioleirillä ja sen jälkeen voin sanoa että olen lopettanut. Kyllä välillä sattuu vahinkoja yksittäisten kynsien kohdalla, mutta nyt olen ruvennut opettelemaan kynsien lakkausta (,jossa olen aivan toivottaman huono!) kun kerrankin on kynnet, joita lakata. Kynsilakka on hyvä motivaatio lopettamiseen.

9. Minulta ja mieheltäni kysellään jatkuvasti, että millonkas meille lapsia tulee. Ei vielä. Sitten kun molemmat on käynyt koulut loppuun ja toivottavasti on työpaikatkin, josta jäädä äitiys- ja isyyslomalle. Myönnettäköön molemmilla on vähän vauvakuumetta, mutta emme silti aio vielä opintojen ollessa kesken hankkia lapsia.

10. Olen lähiaikoina tykästynyt erityisesti latinomusiikkiin ja tahtoisin oppia tanssimaan salsaa ja muita lattareita. Latinomusiikki on jotenkin niin intensiivistä ja se kitara <3 Aika vain ei oikein riitä harrastamiseen. 

11. Olen luonteeltani keräilijä, enkä raaski heittää mitään pois. "Tätä saattaa tarvita vielä!" "Tässä on niin paljon muistoja, ettei tätä voi laittaa roskiin!" Keräilemme mieheni kanssa mm. erinäisiä elokuvia ja tv-sarjoja ja lautapelejä. 



Vastaan riikuskan esittämiin kysymyksiin:

1. Lempivärisi?
 - Vihreä. Pienestä pitäen.

2. Mikä on tämän kesän mukavin muistosi?
 - Hmm ehkä Ranskan reissu tai kaupunkijuhannus ystäväpariskunnan kanssa

3. Kahvi, kaakao vai tee?
 - Kaakao ehdottomasti. En juo kahvia ja olen hyvin valikoiva teen suhteen.

4. Mitä käsilaukkusi sisältää?
- Nenäliinoja on aina joka laukussa. Muuten yleensä kännykän, avaimet, lompakon, vähän meikinkorjaussarjaa, huulirasva, ehkä laastareita, pinnejä, pompuloita. Kuittejakin. Milloin mitäkin. Nenäliinoja joka laukussa ja mihinkään en lähde ilman avaimia, kännykkää ja lompakkoa.

5. Lempikukkasi?
- Gerbera. Häissäkin kyseinen kukka oli esillä aika paljon.

6. Viimeisin valmistunut käsityösi?
- Hmm. AINIIN! Tumput neuloin viime syksynä.

7. Minkä kirja haluaisit lukea seuraavaksi?
- Ehkä keskeneräisistä J.K. Rowlingin Paikka vapaana tai Alexandra Ripleyn Scarlett.

8. Mikä tuo sinulle iloa arjessa?
- Vastaantulevien ihmisten hymyt

9. Viimeisin onnistumisen kokemuksesi?
- Varmaankin ne porkkanakuppikakut

10. Missä asiassa haluaisit olla hyvä?
- Haluaisin olla hyvämuistinen. Olen toivottoman huonomuistinen, minulla ei jää päähän mitkään luettavat asiat. Muistan kyllä päivämääriä, mutta esimerkiksi koulussa en ikinä ollut lukuaineissa hyvä.

11. Mikä sinusta tulee isona?

- Sosionomi ja kirkon nuorisotyönohjaaja. Luultavasti menen kirkolle töihin tai johonkin lastenkotiin tai perhetyöhön.

Haastan:

Haastan mukaan seuraavat henkilöt:

Lumikettu, Sinä olet ihme (
http://www.lily.fi/blogit/sina-olet-ihme)
Niala, Tajunnan virtaa - uskoa, toivoa ja elämää (http://niala-tajunnanvirtaa.blogspot.fi/)
Elate, EmilyRoseMary (
http://csblog-elate.blogspot.fi/)

Tällä hetkellä en seuraa kovin montaa blogia, joten haastan vain kolme.


Minun kysymykseni haastetuille:

1. Minkä elokuvan olet aikonut jo pitkän aikaa katsoa, muttet ole vieläkään katsonut?
2. Mitä ajattelet punk-musiikista?
3. Benji-hyppy, laskuvarjohyppy vai vesihiihto?
4. Mikä on ärsyttävin tapasi?
5. Mitkä täytteet haluat pizzaasi useiten?
6. Viimeisin kirja, jonka olet lukenut?
7. Mikä laulu jää helposti soimaan päähäsi?
8. Mistä asiasta iloitsit viimeksi?
9. Jos saisit 100€ itsesi hemmotteluun, mihin käyttäisit rahat?
10. Mikä on sinun hätävaraleipomisesi, jos vieraita tulee lyhyellä varoitusajalla?
11. Miten olet päätynyt kirjoittamaan blogia?

1 kommentti:

  1. Kiitos vastauksestasi haasteeseen! Oli mukava lukea. :)
    Toivottavasti taas nähtäisiin ja näkisitte Pikku-Mimmin. Hän on meidän mielestä jo iso tyttö. :) Terkkuja P:lle!

    VastaaPoista